Ysköksiä, oksennuksia ja ripulikakkoja, mattopyykkiä, lattioiden pesua, lääkintää, paijaamista, valvomista, äkkilähtöjä ulos.... elikkäs koirien sairastamista.

Tapahtui koirapuistossa...
Koirapuistossa käy usein samaan aikaan saksanpaimenkoiran 1-vuotias urospentu. Se on erittäin isokokoinen, lempinimeltään Pusupoika. Se on yrittänyt uhota Tonille muutaman kerran, mutta Toni ei ole välittänyt siitä. Tällä kertaa Pusupoika keksi uuden strategian huomion saamiseksi. Se tuli Tonin eteen ja rupesi haukkumaan. Toni kesti sitä jonkin aikaa, mutta sitten meteli rupesi patittamaan. Se yritti tehdä Pusupojalle selväksi, että voisi lopettaa moisen ärsyttämisen. Se ei tehonnut. Lopulta Toni rähisi kunnolla ja siitäkös pikkuneiti Sweetie innostui. Se meni auttamaan Tonia. Hipsutteli Tonin takaa Pusupojan lähelle, irvisti ja murisi. Sen jälkeen piti pinkaista äkkiä luokseni turvaan. Tämä toistui vielä pari kertaa. "Ison veljen" turvista oli helppo käydä murisemassa. Meillä koiraihmisillä oli hauskaa sitä katsellessa.

Uusin käsityöideani on tehdä huovutettuja helmiä. Luin jostain, että ne saa helposti huovutettua pesukoneessa niin, että laittaa tuppoja vanhan sukkahousun lahkeeseen ja väleihin solmut. No ei kun kokeilemaan. Lopputuloksena oli jotain muuta kuin helmiä. Pöh. Seuraavaksi kokeilin neulahuovuttamalla. Niistä tuli ihan kivoja muuten, mutta en pitänyt siitä, että niihin jäi neulan jäljet. En tiennyt, kuinka kovia niistä täytyy saada, joten niistä tuli yksilöitä. Sormet siinä tuli verille ja useampi ärräpää taisi lipsahtaa. Pistelyllä helmiä tuli harjoittelun jälkeen aika nopeasti ja samalla kuuntelin äänikirjaa. Halusin saada ne tiiviimmiksi ja toisen ohjeen mukaan laitoin ne pesupussiin ja koneeseen. Tällä kertaa laitoin 90 asteeseen, että varmasti huovuttuu. Tuota... huovuttuihan ne, mutta niistä lähti samalla väriä. Alun perin väri oli lämpimän ruskea, lopputulos harmaanruskea. Osa oli mennyt ihan littanaksi. Niistä sai toki muokkaamalla vielä pyöreitä. Jokusen jätin litteäksi ihan vaihtelun vuoksi. Laitoin kaikki sievästi suuruusjärjestykseen olkkarin pöydälle kuivumaan. Ihmettelin, kun Kuopus purskahti aina hysteeriseen nauruun kävellessään olkkarin läpi. Lopulta kysyin syytä moiseen hilpeyteen. Hän sanoi kauniisti, että "äiti, ei millään pahalla, mutta noita helmiä ei varmaan kukaan osta, ne näyttää ihan hirven papanoilta." Yritin puolustella, että niitähän ei tarvitse montaa laittaa samaan kaulanauhaan. Väleihin tulee eri värisiä puuhelmiä. Ei tämäkään kuulemma muuta asiaa. Kysyin seuraavana päivänä Ystäväni mielipidettä. Hän sanoi lohduttavasti, että voihan ne tuunata. Huovuttaa niiden päälle jostain toisesta väristä jotain kuvioita. No joo. Tämänhetkinen saldo on 0 kpl valmista huopahelmeä. En minä niitä ole tehnyt vasta kuin puolitoista viikkoa. Tänään oli kerättävä ne pois olkkarin pöydältä, ettei niin kovin harmita tähänastiset vastoinkäymiset korubisneksen saralla.

Sain viime vuonna äitienpäivänä tyttäriltäni äitienpäiväruusun, sellaisen ruukussa kasvavan. Se kukkikin kauniisti. Syksyllä jätin sen talvehtimaan keskikamarin erkkeri-ikkunalle. Ennen joulua muistin kastella sitä varmaan kaksi kertaa. Kolmannen kerran kastelin joskus helmikuussa. Kolme viikkoa sitten minulle tuli viherpeukalovimma. Leikkasin ruususta oksat, vaihdoin uuden ruukun ja laitoin lisää multaa. Se multa oli sellaista, jota olin viljellyt viime kesänä. Olin kylvänyt siihen multaan karpaattien kellon ja lobelian siemeniä. Ne itivät hyvin ja tuuheasti, kylvinhän pieneen purkkiin varmuuden vuoksi koko pussillisen siemeniä. Jokin meni pieleen siinä vaiheessa kun nypin pinseteillä pieniä kukan alkuja ja istutin ne isompiin ruukkuihin. Vaikka kuinka kastelin, ne lakkasivat kasvamasta. Tätä viljeltyä multaa laitoin siis äitienpäiväruusuuni. Siirsin sen olkkarin ikkunalle aurinkoiseen paikkaan. Olen kastellut sitä substraalivedellä ja laulellutkin sille välillä. Joka toinen päivä katson suurennuslasin avulla onko siihen ilmestynyt silmuja. Kun oikein tarkkaan katsoo, niin voisi ajatella niissä olevan jonkinlaista kasvua näkyvissä, tai en ole varma. No, olen vakaasti sitä mieltä, että se herää vielä eloon ja rupeaa kasvamaan. Mies on huvittunut asiasta. Yritän vakuutella hänellekin, että kyllä se vielä kasvaa. Täytyy vain kärsivällisesti odottaa. Eihän tässä ole mennyt kuin kolme viikkoa vasta. Jos katsoo ruusun juurella olevaa multaa, niin sieltä versoaa jotain vihreää useammasta kohtaa. Lieköhän karpaattien kelloa vai sinistä vai valkoista lobeliaa...

Vein tänään postiin siskoni tyttären meille unohtamat sormukset. Tytär on viikon verran kotomaassa ennen kuin palaa taas Intiaan. En voinut lähteä postiin ennen kuin pesukone oli suorittanut ohjelmansa loppuun. Varsinkaan nyt en voinut jättää sitä yksin, sillä pesussa oli lakanapyykkiä: tuplapussilakana, neljä tyynyliinaa ja aluslakana. Arvelin, että kone yrittää lähteä lentoon tai ainakin tulla seinän läpi eteiseen kun rupeaa linkoamaan. Olin huomannut, että tuo pesukone pyörittää rumpua vain yhteen suuntaan. Sen seurauksena muut pyykit menevät pussilakanan sisään ja se menee tuhannen kierteille ja vielä solmuun. En iki kuuna päivänä olisi ostanut tuota konetta, jos olisin tiennyt, että rumpu pyörii vain yhteen suuntaan. Kerroin tästä Tyttärelle sormusten saatekirjeessä. Kehotin häntä varmistamaan myyjältä pyykinpesukoneen ostovaiheessa, että sen kyseisen koneen rumpu varmasti pyörii molempiin suuntiin. Jos myyjänä sattuu olemaan mies, hän saattaa tarkastella ostajaa hyvinkin intensiivisesti. Sanoin Tyttärelle, ettei tästä tarvitse välittää, näyttää vain erittäin asiantuntevalta ja puhuu myyjälle sellaiseen äänensävyyn, että hän nolostuu ja punastuu, kun ei ole tällaista asiaa tiennyt. Samallahan Tytär tekee palveluksen myyjälle, opettaa häntä hyvään asiakaspalveluun. Kun seuraava asiakas tulee pesukoneostoksille, niin myyjä kysyy pollevana (aivan kuin olisi itse keksinyt näin hienon kysymyksen), että tahtooko rouva/herra koneen, joka pyörittää yhteen vai kahteen suuntaan.
Tämän kirjoitettuani menin vessaan katselemaan vähän pidemmäksi aikaa pesukoneen työskentelyä. Se oli ruvennutkin pyörimään kahteen suuntaan! Mutta miksi pyykit sitten menee aina pussilakanan sisään, kiertyy ja menee vielä solmuun...

Lääkärissä käynti on nykyään muuten kätevää. Ei tarvitse kuin jättää soittopyyntö lääkärille. Kun hän sitten soittaa, kerron hänelle vaivan ja hän soittaa apteekkiin lääkemääräykset. Tällä tavalla sain tänään migreeniin täsmälääkkeen ja estolääkityksen. Edellisellä kerralla sain verensokeri vai-mikä-se-nyt-oli -lääkkeen.

Tänä aamuna elukat, lähinnä koirat, olivat ihmeissään kun aamuruoka ei tullutkaan oikeassa järjestyksessä oikeaan aikaan. Minulla oli meno suuhygienistille niin aikaisin (klo 9.00), että oli sula mahdottomuus ehtiä tekemään kaikkia aamutoimia (vaatteet päälle, aamukahvi, lehden luku, koirien aamulenkki ja ruokinta). Siksi lehden luku ja ruokinta piti jättää myöhemmäksi. On muuten outo olo suussa. Ilma virtaa ja suorastaan suhisee ylähampaiden välistä. Melkein saa jo liikaa happea.

Ai niin, koirien ruokinta...

Laumaan on kuin itsestään tullut ruokintajärjestys. Rico, pippurinkokoisetaivotomaava, saa annoksensa ensin. Sen syöminen on aika työlästä, kun suuhun pitää ottaa pari kolme nappulaa, kantaa ne eteisen matolle erittäin varovaisesti tassutellen ja syödä vasta siellä, yksitellen. Nappuloiden kantaminen näyttää hauskalta, kun takajalkoja pitää nostella korkealle, ettei suussa oleva saalis vain menisi rikki. Viime aikoina olen yrittänyt helpottaa rituaalia siten, että laitan keittiön matolle muutamia nappuloita valmiiksi. Jospa niitä ei sitten tarvitsisi kantaa kauempana olevalle matolle. Rico saa ruokansa ensimmäisenä, sillä se on niin säälittävä lauman jäsen. Nyt kun tiukuset on poistettu, niin pelkään sen menettävän viimeisenkin uskottavuuden rippeensä, siksi sitä täytyy vähän pönkittää. Seuraavana kuppinsa saa Sweetie, kuorsaava ja kömpelön viehkeä pikkuneiti. En ymmärrä, mistä se on oppinut, että ruokaa ei voi syödä ennen kuin pari nappulaa on lentänyt eteisen lattialle kimeällä "piu" -huudolla saateltuna. Sen jälkeen se hypähtelee jalat tönkkönä kuppinsa viereen ja alkaa hotkia. Viimeisenä ruokakuppi annetaan laumassa silloin tällöin vierailevalle Tonille, fiksukäytöksiselle "isolle veljelle". Jokunen kuolatippa on jo ennättänyt tipahdella suupielistä ennen sitä. Fiksu vieras ei ala syömään ennen lupaa, tai paremminkin käskyä. Isommat koirat eivät yhtään pullikoi vastaan kun Rico välillä käy maistamasta niiden kupeista, onko nappulat varmasti saman makuisia kuin omassa kupissa.

Rico ei aina jaksa syödä kaikkia nappuloita. Tänä aamunakin matolle jäi muutamia. Seurasin pöydän äärestä mitä lopuille tapahtuu. Sweetie sipsutteli hiljaa nappuloiden lähelle. Se pysähtyi ja melkein kuulin sen mietinnän siitä kuinka mukava nuo olisi popsia jälkiruoaksi. Se otti vielä pari askelta nappuloita kohti. Äännähdin äkäisesti. Sweetie säpsähti ja lähti kävelemään omaa petiään kohti ja vilkaisi minua sen näköisenä, että mitä sinä oikein luulit, olin vain nappuloiden OHI kävelemässä. Sweetie käveli varmaan viisi kertaa edestakaisin petille ja eteiseen. Nappuloita oli pakko tuijottaa niska vääränä joka ohituskerralla. Keräsin ne lopulta pois, etten kiusaa liikaa. Pikkuneiti on ihmeen tottelevainen. Sen komentamiseen riittää ä-kirjain tuplana, elikkäs ä ä. Sellaista komentamistahan opettaa englantilainen kuuluisa, pätevä, jämäkkä Victoria kuka-se-nyt-oli... no, kuitenkin... koirakouluttaja.