Tänä aamuna elukat, lähinnä koirat, olivat ihmeissään kun aamuruoka ei tullutkaan oikeassa järjestyksessä oikeaan aikaan. Minulla oli meno suuhygienistille niin aikaisin (klo 9.00), että oli sula mahdottomuus ehtiä tekemään kaikkia aamutoimia (vaatteet päälle, aamukahvi, lehden luku, koirien aamulenkki ja ruokinta). Siksi lehden luku ja ruokinta piti jättää myöhemmäksi. On muuten outo olo suussa. Ilma virtaa ja suorastaan suhisee ylähampaiden välistä. Melkein saa jo liikaa happea.

Ai niin, koirien ruokinta...

Laumaan on kuin itsestään tullut ruokintajärjestys. Rico, pippurinkokoisetaivotomaava, saa annoksensa ensin. Sen syöminen on aika työlästä, kun suuhun pitää ottaa pari kolme nappulaa, kantaa ne eteisen matolle erittäin varovaisesti tassutellen ja syödä vasta siellä, yksitellen. Nappuloiden kantaminen näyttää hauskalta, kun takajalkoja pitää nostella korkealle, ettei suussa oleva saalis vain menisi rikki. Viime aikoina olen yrittänyt helpottaa rituaalia siten, että laitan keittiön matolle muutamia nappuloita valmiiksi. Jospa niitä ei sitten tarvitsisi kantaa kauempana olevalle matolle. Rico saa ruokansa ensimmäisenä, sillä se on niin säälittävä lauman jäsen. Nyt kun tiukuset on poistettu, niin pelkään sen menettävän viimeisenkin uskottavuuden rippeensä, siksi sitä täytyy vähän pönkittää. Seuraavana kuppinsa saa Sweetie, kuorsaava ja kömpelön viehkeä pikkuneiti. En ymmärrä, mistä se on oppinut, että ruokaa ei voi syödä ennen kuin pari nappulaa on lentänyt eteisen lattialle kimeällä "piu" -huudolla saateltuna. Sen jälkeen se hypähtelee jalat tönkkönä kuppinsa viereen ja alkaa hotkia. Viimeisenä ruokakuppi annetaan laumassa silloin tällöin vierailevalle Tonille, fiksukäytöksiselle "isolle veljelle". Jokunen kuolatippa on jo ennättänyt tipahdella suupielistä ennen sitä. Fiksu vieras ei ala syömään ennen lupaa, tai paremminkin käskyä. Isommat koirat eivät yhtään pullikoi vastaan kun Rico välillä käy maistamasta niiden kupeista, onko nappulat varmasti saman makuisia kuin omassa kupissa.

Rico ei aina jaksa syödä kaikkia nappuloita. Tänä aamunakin matolle jäi muutamia. Seurasin pöydän äärestä mitä lopuille tapahtuu. Sweetie sipsutteli hiljaa nappuloiden lähelle. Se pysähtyi ja melkein kuulin sen mietinnän siitä kuinka mukava nuo olisi popsia jälkiruoaksi. Se otti vielä pari askelta nappuloita kohti. Äännähdin äkäisesti. Sweetie säpsähti ja lähti kävelemään omaa petiään kohti ja vilkaisi minua sen näköisenä, että mitä sinä oikein luulit, olin vain nappuloiden OHI kävelemässä. Sweetie käveli varmaan viisi kertaa edestakaisin petille ja eteiseen. Nappuloita oli pakko tuijottaa niska vääränä joka ohituskerralla. Keräsin ne lopulta pois, etten kiusaa liikaa. Pikkuneiti on ihmeen tottelevainen. Sen komentamiseen riittää ä-kirjain tuplana, elikkäs ä ä. Sellaista komentamistahan opettaa englantilainen kuuluisa, pätevä, jämäkkä Victoria kuka-se-nyt-oli... no, kuitenkin... koirakouluttaja.