Muutto KOTIIN...

Tovi on vierähtänyt... jos toinenkin...

Remonttia on riittänyt uudessa Kodissamme isolla K:lla. Löysin tämän onnelani Ainola - nimeltään kesäkuun alussa. Koko kaupantekoprosessi oli nopea. 10.6. allekirjoitin kauppakirjan ja samana iltana tulimme Miehen kanssa ensimmäiseksi yöksi tyhjään taloon. Heti pihalle päästyäni halasin portaiden pylvästä "sinä olet nyt minun".
Pintaremontin lisäksi tänne piti tehdä suihkuhuone. Sisävessa täällä jo olikin. Talo pihoineen on ihan minun näköiseni! Juuri tällaisessa paikassa tunnen olevani kotona ja onnellinen ja levollinen. Pieni punainen talo maaseudun kirkonkylässä, täysin omassa rauhassaan. Pihalla istuessani näen kirkon ja tapulin tornit ja kuulen hyvin kellojen soiton. Kaikki mahdolliset tarpeelliset palvelut ovat parin sadan metrin päässä. Voisiko asiat paremmin olla.

Täällä on niin helppo ulkoiluttaa koiria ja itseä, sen kuin avaa oven ja astuu pihalle. Toistaiseksi koiria on pitänyt pitää kiinni, sillä aitaus ei ole vielä valmis. Ehkä joku päivä... Parempi onkin, sillä kuulin, että joku tuohtunut setäihminen oli uhannut ampua minut kun koirat olivat päässeet irti. =D

Paljon ihmetystä ja ihastelua Rico ja Sweetie ovat saaneet osakseen. Sweetie pääsee yleensä mukaani kauppareissulle. Sidon sen kaupan kaiteeseen siksi aikaa kun teen ostokset. Voi sentään miten hauskaa oli kerran kun olin kaupan kassalla. Katsoin kun liukuovet aukesivat ja jotakin vaaleanruskeaa karvaista tuli sisälle. Sweetie tassutteli sisälle aivan muina koirina. Ei pelännyt edes liukuovia! Se oli vetänyt päänsä pannan läpi ja asteli perässäni kauppaan.

Mies on tehnyt paljon kaikenlaisia pihatöitä, joiden tekemiseen minulla menisi kauan aikaa. Kipujen takia pystyn tekemään vain vähän kerrallaan. Olen niiiiiiiin kiitollinen hänen avustaan, että käyn huomenna katsomassa alpakkalankoja, joista voisin neuloa hänelle norjalaisen villatakin. Neuloin Miehelle viime talvena mustavalkoisen norjalaisen villapaidan ja nyt kun se on suunniteltu ja yksi paita on valmis, niin on helpompi tehdä toinen. Ajattelen häntä varmaan ainaskin joka kuudettakymmenettäseitsemää silmukkaa neuloessani.

Tänne muutossani oli yksi iso asia, jota mietin paljon ja joka piti käydä läpi. Minusta tuntui ikävältä, kun tavallaan nopeutin Kuopuksen kotoa muuttoa. Olihan hänen pakko etsiä oma asunto kun muutin tänne kauas maalle. En ollut huolissani hänen pärjäämisestään, hän on fiksu ja reipas kuten isot siskonsakin. Mutta se henkinen puoli... Itsellä tuli niin ikävä ja mietin, miltä hänestä tuntuu kun jää tavallaan yksin. Nyt hänellä on uusia ystäviä ja asunto on tosi viehättävä. Kyllä hän pärjää.